Siirry sisältöön

Tiimi

Olemme kokenut, oppinsa globaalissa yritysviestinnässä saanut tiimi, joka ei hätkähdä missään tilanteessa. Projekteihin olemme tottuneet tulemaan mukaan lennosta, etenemme nopeasti ja asiakkaat ovat kiitelleet mukaviksi työkavereiksi. Roolimme vaihtelee konsultoinnista tiimin osana toimimiseen sekä itsenäisestä työskentelystä tiimien vetämiseen. Jutellaan, niin tiedämme, miten voimme auttaa teitä tehokkaimmin!

Tuotamme sisältöjä suomen ja englannin lisäksi myös ruotsiksi ja saksaksi.

Marianne Holmlund

Partner

+358 50 1842

Olen toinen Pajan omistajista ja partnereista ja saanut viestinnän oppini kahdessa globaalissa teknologia-alan yrityksessä. Viihdyn ihmisten parissa – erilaiset kohtaamiset antavat energiaa ja sytykettä työhön. 

Innostun päästessäni uuden äärelle, ja olen tehnyt viestintää monelta eri kantilta. Olen rakentanut kansainvälisiä ja kotimaisia lehdistösuhteita, tehnyt tuoteviestintää tapahtumineen, tuottanut sisältöjä eri kanaviin, kehittänyt viestinnän organisointia ja suunnittelua, perehtynyt talousviestintään sekä sparrannut ja valmentanut johtoa viestinnästä. 

Rentoudun ystävien ja suvun parissa, kirjojen ja telkkarin ääressä, kotona ja kesämökillä Kemiönsaaressa. Lempihuoneeni on keittiö – uusi resepti, mikä mahdollisuus! PT:näni toimii parivuotias walesinspringerspanieli Hessu, jonka kanssa arki on aina seikkailu. 

Kirsi Varkemaa

Partner

+358 50 522 2600

Olen monissa liemissä keitetty viestinnän ammattilainen ja toinen Pajan perustajista ja partnereista. 15 vuotta suuryrityksen erilaisissa viestintätehtävissä ja vuosikymmen muutosviestintää, sisällöntuotantoa ja mediasuhteita konsulttina ovat kasvattaneet minulle monipuolisen työkalupakin.

Muutos- ja työyhteisönviestintä ovat lähellä sydäntäni, samoin kirjoittaminen ja editointi. Pajassa erityisalaani ovat erilaiset ”tuuraukset” eli olen toiminut väliaikaisena viestintäjohtajana sekä viestintä- ja integraatiotiimien jäsenenä asiakasyrityksissä. Näissä tilanteissa heittäydyn täysillä mukaan asiakasyrityksen toimintaan.  

Työn ulkopuolella vietän aikaan perheeni kanssa, laulan kuorossa, neulon villapaitoja, luen monenlaisia kirjoja, hiihdän kelin salliessa murtsikkaa ja tilaisuuden tullen nautin reissuista kivoihin paikkoihin.

Kirsi Kausamo

Viestintäkonsultti

+358 400 402 461

Minulla on pitkäaikainen ja vankka kokemus globaalin suuryrityksen talous- ja vastuullisuusraportoinnista sekä verkko- ja työyhteisöviestinnästä. Pajassa olen työskennellyt suurimman osan yli vuoden kestäneissä projekteissa asiakasyritysten viestintätiimien jäsenenä. Olen saanut hyvää palautetta nopeasta asioihin perehtymisestä ja yhteistyökyvykkyydestä erilaisten tiimien kanssa.

Erityisosaamistani ovat intranetin suunnittelu ja kehittäminen sekä monien työkalujen kuten SharePointin, Dream Brokerin, Adobe AEM:n ja Workivan hallinta. Kirjoittamisen lisäksi pidän tekstien kääntämisestä ja editoimisesta suomeksi ja englanniksi, ja nämä sujuvat minulta hyvin myös ruotsiksi.

Lasten jo aikuistuttua vapaa-aikaani kuuluu englanninkielisten kirjojen lukeminen, liikunta ja kulttuuririennot. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, ja viimeisimpänä olen opiskellut yli kymmennen vuotta nykykreikkaa. 

Eijariitta Huovinen

Viestintäkonsultti

+358 45 607 9231

Olen media- ja muutosviestinnän tekijä ja sparraaja ja olen ollut mukana Pajan tiimissä vuodesta 2017 alkaen. Minulle on kertynyt laaja kokemus viestinnästä niin isoissa kansainvälisissä kuin pienemmissäkin yrityksissä, joissa olen keskittynyt mediasuhteisiin ja muutosviestintään, erityisesti viestien rakentamiseen.

Minulla on hyvä uutisnokka eli pystyn poimimaan aiheet vaikkapa toimittajia tai muuta asiakkaan yleisöä kiinnostaviin aiheisiin ja tuomaan ne napakasti esille. En myöskään kaihda vaikeita aiheita. Työ- ja yhteisöviestinviestinnässä olen kerryttänyt kokemusta esimerkiksi muutos-, strategia- ja henkilöstöviestinnässä.   

Vapaa-ajallani elän vuodenaikojen mukaan. Kevään tullen lähden maalle, kerään ja kokkaan kesän ja syksyn tullen säilön satoa. Talven koittaessa keskityn arkiliikuntaan ja tarinoihin: luen dekkareita ja katson sarjoja ja elokuvia. 

Johanna Nykänen

Viestintäkonsultti

+358 50 307 7411

Olen viestinnän kokenut konkari, jonka sydän sykkii erityisesti strategia-, muutos- ja työyhteisöviestinnälle. Pääosan työurastani olen työskennellyt suurissa monikansallisissa yrityksissä Suomessa ja ulkomailla, ja vastuualueisiini on kuulunut monipuolinen kirjo sekä viestinnän että markkinointiviestinnän vastuullisia tehtäviä.

Olen vastannut mm. työyhteisöviestinnän kehittämisestä, strategian viemisestä käytäntöön viestinnän keinoin sekä muutoshankkeiden viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta. Projektinjohtamiskokemusta olen saanut esimerkiksi sosiaalisen intranetin ja suunnittelusta ja lanseerauksesta. Minulla on kokemusta myös yrityskulttuurin ja brändien kehittämisestä, monikanavaisesta sisällöntuotannosta, asiakaslehtien ja julkaisujen sisällöntuotannosta ja julkaisuprosesseista sekä talous-, pörssi- ja vastuullisuusviestinnästä.

Työn vastapainona rentoudun mökki- ja pihapuuhissa, ulkoilen, luen ja katson dekkareita, kokkailen ja pidän hauskaa perheen, koiran ja ystävien kanssa.